𝓟𝓲𝓴𝓴𝓾 𝓽𝓪𝓻𝓲𝓷𝓪

 𝙷𝚎𝚒𝚙𝚜, 𝚕𝚘𝚒𝚗 𝚓𝚞𝚞𝚛𝚒 𝚞𝚞𝚍𝚎𝚗 𝚋𝚕𝚘𝚐𝚒𝚗 𝚓𝚊 𝚊𝚕𝚘𝚒𝚗 𝚜𝚎𝚕𝚊𝚒𝚕𝚎𝚖𝚊𝚊𝚗 𝚝𝚘𝚒𝚜𝚒𝚊 𝚋𝚕𝚘𝚐𝚎𝚓𝚊 𝚔𝚎𝚔𝚜𝚒ä𝚔𝚜𝚎𝚗𝚒 𝚊𝚒𝚑𝚎𝚎𝚗, 𝚔𝚞𝚗 𝚙ää𝚑ä𝚗𝚒 𝚙𝚞𝚝𝚔𝚊𝚑𝚝𝚒 𝚙𝚒𝚎𝚗𝚒 tarina.

Kumminkin ennen kuin annan sun lukea, varoitan herkkiä lukijoita, sisältää ku0lemaa ja haavoittumisia!

Esittely;

"On verikuun aika ja susien yö, seinäkello päin puuta lyö. Katsoo kolme sutta taivaan rantaan ja huutaa ikuisuuteen, kuin näkis läheisyyteen. On haavoittunut pikkususi iso vihollinenkin, uhkaa heitä kovasti on paras piiloon jäädä, mikä on nyt neuvoksi? Oikopäätä juostaan kohti merenrantaa ja virta viedä saa mut vesipyörteeseen. Menetän mun elämän, jos en keksi jotain, puusta kiinni nappaan olessani yksin, takaa näen synkän metsän, menettäneenä perheeni mä sinne juoksen, jään nukkumaan, kunnes tunnen karhun viiltävän mun rintaa, oonko pian kuollut vai mitä keksin nyt?"

Pikku pätkä;

"Verikuu loistaa taivaalla luoden punaista valoaan taivaan hattaraisiin pilviin ja tummaan taivaaseen. Katson metsän jälkeistä rantaa kummissani, kun vesi hohtaa punaisena ja hiekka on kuin lumottua höntyvää. Kaikki tämä kuitenkin muistuttaa minua siitä, kun minut petettiin, vihollislauman susi sanoi olevansa ystäväni, mutta pian hän hyökkäsi minua päin ja teki pahaa jälkeä jalalleni, siitä vuosi punaista verta monen monta päivää ja saatan vedenliplatuksessa kuullakin sen, haistan veren katkeran hajun yhä polvessani, mutta huuhtelin sitä punertavassa vedessä. Laumani alkaa kerääntyä paikalle, jonka perästä kipittää vihollislauma, ja susi, joka satutti minua jää seisomaan vierelleni. En välitä siitä mitä tuo susi tekee, annan asian olla ja otan rennosti, kun kuu nousee keskipisteeseensä alkaa suuri seremonia. Katson, kun kuu lipuu lähemmäs ja lähemmäs, kunnes se on yläpuolellamme, ulvon lujempaa kuin koskaan ja kuulen muidenkin ulvovan, punainen vana kiertää ohitsemme muttei mitään tapahdu, kuu lipeää keskipisteen ohi ja hiljennymme.

"SENKIN PENTU!" Huutaa vierelläni seisova vihollinen.

"SINUN TAKIASI TAIKA EI TOIMINUT, OLET HÄVYTÖN PIKKU PENTU, JOLTA EI APUA KAIVATA, JUOKSEN VAIKKA KOKO METSÄN LÄPI KYNNET OJOSSA VAIN SAADAKSENI KATKAISTA TUON HÄVYTTÖMÄN KAULAN!" Vihollinen huutaa korvaani. Emoni tulee suojelemaan minua, hän on ainut selvinnyt perheestäni ja hän osoittaa karvansa kohti suolaista merta. Hyppään vihollista pakoon ja emoni tulee perässä, huomaan vihollisen ivallisen katseen, joten käännyn ympäri ja huomaan VESIPYÖRTEEN! Koitan kamppailla sitä vastaan, mutta emoni puskee minut pois ja hukkuu itse tämän mukaan. Näen kuinka hän alkaa pyöriä veden seassa ja hänen päänsä pulpahtelee pinnan alle väleittäin. 

"EEEEEEEEEI!" Huudan täyttä kurkkua, kun hän katoaa ja pinnalle tulee vain punainen ryöpsähdys.

  Olen valunut veden mukana jo aamuun saakka ja siitä jo seuraavaan iltaan, huomaan vihdoinkin tilaisuuden napata oksasta kiinni ja hyppään sen päälle. Hyppään alas oksalta synkkään metsään ja ravistelen itseni kuivaksi kyynelet silmissä. Olen perheeni viimeinen eloon jäänyt, huomaan taas punaisen taian kipuavan minua pitkin ja näen verenpunaiset siivet selässäni, onko tarkoitukseni siis löytää siivet selvitäkseni? Alan lepäämään pohdiskellen asiaa ja seuraavana aamuna karhu viiltää kurkkuani, tämä kuristaa minua, niin kovaa, että saatan tuntea veren pulppuavan kurkustani ja saatan haistaa kirpeän veren hajun, näen kuinka punainen kosteus valuu turkkiani pitkin."

Tässä oli nimenomaan "lyhyt", pätkä tarinaa, oman kirjani, jota kirjoitan "Suden sota", innoittamana! 

Katsotaan teenkö toisen osan!