𝚁𝚘𝚖𝚊𝚗𝚝𝚝𝚒𝚗𝚎𝚗 𝚑𝚎𝚝𝚔𝚒- tarinan toinen osa

Heido! Mä oon nyt julkassut paljon muita postauksia, niin ois ehkä aika jatkaa "Romanttista hetkeä", tähän tarinaan olen jo kirjoittanut kaksi lukua, joihin tässä on kertaus:

"Wolffis, Tuulis, Tuhki, Myräkkä ja Salkkis on Wolffiksen kotiluolassa, Wolffis tekee TestiTube videotaan ja pudottaa leivän säikädyksestä, kun Tuhki huutaa kuinka ei tunne enää rakkautta. Niin tämä viisikko päättää lähteä etsimään rakkautta, Myräkkä tietää mitä tehdä, joten kaikki seuraavat Tuhkia sinne mihin hänestä tuntuu parhaalta mennä.

Myöhemmin matkan aikana he yrittävät päästä pilvotornadon luokse, mutta menevät väärään suuntaan. He yöpyvät ja palaavay sitten kohti pilvitornadoa, matkalla tule enähtyä ja koettua vaikka mitä! He näkevät myös maahan ulottuvan pilvistä muodostuvan sydämen, jonka takaa näkyy auringonlasku, se näyttää upealta! Wolffis jopa hypää pilviin Salkkis korvalla ja he jäätyvät pilvien kylmyydestä ja Tuulis nauraa vieressä.

Tuhkista tuntuukin, että heidän täytyisi löytää joku ja he löytävätskin Cooksun! Hän Tulee Wolffiksen toisen korvan päälle. Tuhkista tuntuu, että heidän täytyy jatkaa matkaansa kihti YSYÄVYYTTÄ ja kenties vielä he auttavat jonkun jostakin pois. Tuhki osoittaa kohti kallioita, joissa on jyrkkä pudotus."

"Ruusu on sinun merkkisi, kun joku on sinuun rakastunut".

Luku III

"Wolffis, Myräkkä, Tuhki, Tuulis, Salkkis ja Cooksu olivat menneet kalioiden luokse suoraa kivistä tietä ja yö oli alkanut painaa, niin, että he tunkeutuivat pieneen kalkion koloon, jossa vilisi hiiriä, joita heidän oli pakko syödä.

Seuraavana aamuna Wolffis heräsi virkeänä Salkkis ja Cooksu korviensa päällä loikoillen, heidän ei tarvitsisi herätä kävelemään, kuinka onnekasta! Wolffis työnsi päänsä ulos luolan ahtaasta raosta ja katsoi taivaalla harmaita pilviä.

"Voi ei, päivä vaikuttaa sateiselta", hän huokaisi yksin ja tunki päänsä takaisin luolan lämpimiin suojiin. Wolffis ahtautui ystäviensä keskelle ja tappoi muutaman hiiren ja työnsi ne ystäviensä alle suojaan muilta hiiriltä. Hän nappasi jopa Cooksulle ja Slakkikselle ja joutui jättämään heidät kaikkien keskelle yhteisen hiirensä kanssa sillä Wolffis lähti jahtaamaan yhtä. Wolffis huomasi hiiren perällä, mutta se juoksi johonkin ahtaaseen tunneliin, vaikka Wolfulla oli ahtaanpaikan kammo hän ahtautui tunneliin ja päötyi sen toiseen päähän, hän tappoi hiiren ja katsoi eteensä. Siinä roikkui mustan vaaleanpunainen lepakko!

"Hei", Wolffis sanoi lepakolle.

"Hei, oletko Wolffis Tetsimadosta? Minä olen BlackPink_fan", Lepakko sanoi.

"Oi, kyllä vain olen! Hauska tavata, haluaisitko tulla seikkailemaan ystävieni kanssa? Tuhki kadotti rakkautensa tuntemuksen, tarvitsemme kaiken mahdollisen ystävyyden", Wolffis kertoi.

"Voisin toki tulla!" Blackkis innostui. Wolffis johdatti hänet ystäviensä keskeen ja antoi hiirensä tälle sekä herätti muut.

Syömisen jälkeen Cooksu ja Salkkis nostettiin takaisin Wolffiksen korvien päälle ja Wolffis pohti mistä voisi löytää lisää riistaa tai syötävää muutenkaan, hänelle ei riittänyt yhtään hiirtä, joten hän päätti löytää heille syötävää pian kuin mahdollista.

Wolffis työnsi päänsä ulos luolan ahtaasta raosta, hän tunsi kuinka hänen karvansa vääntyilivät ja pistelivät ihoa ja viileä ilma puhalsi hänen naamaansa. Hän katseli ilmaa ja tunsi kuinka sadetta tai jopa ukkosta olisi tulossa. Hän tunkeutui luolan ahtaasta raosta ulos hyytävään ilmaan ja viittasi ystäviään tulevan mukaan hännän heilaituksella päästessään kapuamaan nurmelle. Silloin Tuhkin pää ilmestyi raosta. "Onpa täällä sateista", Tuhki puuskutti yrittäessään kavuta ylös. Wolffis otti hampaillaan hellästi kiinni hänestä ja nosti hänet ylös.

"Toivottvasti ei sattunut, hampaani ovat luonnollisesti terävät", hän pahoitteli.

"Minua sattui aika pahasti!" Salkkis huusi.

"Samoin minua! Olimme korviesi päällä ja tunkeuduit ahtaasta raosta! Minustakin lähti SUKLAAPALA POIS", Cooksu raivostui.

"No anteeksi, en huomioinut teitä", Wolffis sanoi. Myräkkä ryntäsi luolasta, niin, että se meinasi sortua, muttei onneksi! Lopulta Tuulis juoksi paniikissa luolasta, niin, että Wolffis alkoi nauraa.

"Ei se sorru senkin jänishousu!" Wolffis pilkkasi.

"Miksi kiusaat Tuulista?" Tuhki kysyi Myräkän kanssa yhteen ääneen.

"No, hän on kaverimme, en tarkoita sitä pahalla, sit minua vain naurattia ja tuota ööm..." Wolffis yritti selittää epätoivoisena.

"Mitä? Kyllä me kuuntelemme! On ilo auttaa", Tuhki jatkoi. Wolffis epäröi hetken.

"No tuota siis...", hänen puheensa oli takkuista kuin ei olisi halunnut kertoa.

"Kerro vain", Tuulis nopeutti askeliaan.

"No syy on, että-" Wolffis keskeytti, kun luolasta ilmestyi jotakin. Se oli jotakin hyvin hämätää, todella tumma varjo...Se näytti kuin, jokin tuttu.. Sillä oli kahdeksan pitkää jalkaa, sillä oli karvainen turkki ja suu, jolla purra...Se oli HÄMÄHÄKKI! Wolffis kauhistui ja oeruutti muutaman askeleen.

"Hei", Blackkis sanoi ystävilleen.

"Kuinka kummassa unohdin sinut Blackkis? Ja kuka tuo on?" Wolffis kyseli.

"Minäkin unohdin Blackkiksen", Myräkkä, Tuulis, Salkkis ja Cooksu sanoivat yhteen ääneen.

"Hyvä, että tulin ennen kuin lähditte! Tämä tässä on Hämärämyrsky, se yks velho kans! Häntä kutsutaan Hämikseksi, sillä hän on hämähäkki", Blackkis selitti.

"Häiritsevää omasta mielipiteetäni, mutta kai siihen tottuu", Wolffista pelotti.

"Mitä? Hämishän tulee pääsi päälle", Blackkis sanoi.

"MITÄH?!" Wolffis karjaisi, kun Hämis kapusi häntä ylöspäin. Hän yritti epätoivoisesti kaaoata Wolffiksen turkista hyvän otteen ja nousta sitä pitkin pään päälle, mutta se oli liian liukas. Wolffis katseli jalallaan taiteilevaa tarantellaa ja nosti sen selkäänsä.

"En pysty nostamaan sinua enempää, onhan se minun oma pääni. Mutta miksi olem joku eläintarha? Tai velhotarha?" Wolffis kysyi närkästyneenä.

"Älä nyt loukkaannu Wolffi, onhan se kivaa vai kuinka?" Myräkkä sanoi.

"No kaipa se on...Kuunnella muiden jutteluita, kun itse kävelet, jään liian usein juttujen ulkoouolelle!" Hän huusi.

"Ai niin, ja mikä oli muuten syy, kun kiusasit Tuulista?" Myräkkä kysyi, kun he kävelivät kohti jyrkännettä.

"Öh, no tuot-", Wolffiksen taas keskeytti, kun Blackkis ja Hämis ihmettelivät mistä he oikein puhuivat. Myräkkä selitti heillekin äkkiä mitä oli tapahtunut ja huomasi meinaavansa pudota jyrkänteeltä alas selittäessään.

"Olemme nyt täällä, mitä sitten?" Tuulis mutisi hiljaa takajoukoista.

"En oikein tiedä", Tuhki mutisi hänen vierestään.

"Tuntuu kuin johonkin hieman alemmas", hän jatkoi. Tuhki alkoi kapuamaan viereaaä kasvavan kivenmöhkäleen päälle ja siitä jotain kinttupolkua alemmas päin. Kaikki alkavat seuraamaan häntä ja heidän keskuudessaan alkaa syvä hiljaisuus. Kuukuu vain kivien putoilua, kun ystövykst hiilaavat itseään kalliata pitkin, Blackkiksen siipien lepatusta ja tuulen huminaa. Puista kuuluu lehtien kahinaa ja lintujen laulua, he tuntevat olonsa rauhalliseksi ja kuinka ihana voikaan olla joskus vain hiljaa! Uki kulki ensimmäisenä suoraan etenepäin hieman stressaantuneena, kallion reuna, jolla he kävelivät aina vain kapeni kapenemistaan. Hänen oli keskityttävä täysillä, kunnes kän pysähtyi yhtäkkisesti. Hänen edessään oli jonkinlainen luola, josta lepatti ulos kokonainen PERHOSLAUMA! Yksi oli läpinäkyvä, mutta se vaihteli väriään, kaikki jäivät katsomaan ihastuneena, mutta Wolffis putosi alas. Silloin perhonen levitti siipensä oikein isoksi ja muuttui ihmiseksi! Hän kiisi Wolffiksen luokse ja nappasi hänet siivillensä, hänet siipensä olivat muuttuneet kimaltavan pinkeiksi. Ne olivat ihanan pehmeät ja Wolffis alkoi maata niiden päällä.

"Uskomatonta!" Myräkkä ta Tuulis huusivat ylhäältä Tuhkin kanssa. Sitten perhonen lensi kalliolle ja kaappasi muut siipiensä päälle ja lensi siihen samaan luolaan.

"Tämän on oltava Perhotyttö, eli Perhis", Wolffis intoili.

"Aivan upeaa!" Tuulis huusi aivan siiven reunalla, kun Perhis kiisi pitkälle tunnelia todella kovaa vauhtia! Sen takaa näkyi vain pinkkiä pölyä, joka tuli vaihdista jota hän lensi.

Wolffis pudotti Salkkiksen, Cookien ja Hämiksen Tuhkiksen eteen ja käveli Tuuliksen viereen.

"Hei", Wolffis snaoi vaivaantuneena ja katsoi toisaalle.

"Hei!" Tuulis vastasi ja toljotti Wolffista kuin jokin olisi ollut vialla. Wolffis istuutui tämän viereen siivelle, hän muuttui ihmiseksi, mutta muuttui sitten takaisin sudeksi. Ihmisenä hänellä oli kaunis kullanruskea tunkka ja ruskeat silmät, hän oli nuori tyttö jostakin päin jotain, mitä kaikki velhoista eivät tienneet. Kaikki katsoivat Wolffista silmän räpäyksen verran.

"Tuo oli vahinko", hän sanoi nolostuneena.

"Ei se haittaa", Hämis snaoi lempeästi Cookien kanssa.

"Kiitos", Wolffis vakuuttui heidän sanoistaan. Kun kukaan ei enäö huomioinut Tuulista ja Wolffista ja Perhis vain kiisi eteenpäin kumman pitkälle yllättävän kovaa Tuulis kysyi:

"Mitä asia asinulla oli?" Wolffis hengitti syvään ja koitti peittää punastuksensa.

"No, tuotah...Ajattelin, että ehkä pitäisi kertoa. E-een oikein tieäd miksi kiusasin sinua, mutta täsäs saattaa olal ainakin osasyy..." Wolffis henhutti vielä kerran syväön ja katsoi tarkasti tunnelin seinää. Siloojn tällöin siinä hilahti kristalleja ja niitä alkoi vilahdella vain entistä enemmän.

"Melkein perillä!" Perhis huikkasi. Wolffis hengitteli vielä paniikissa ja sanoi sitten itsevarmasti: "Olen ihastunut sinuun." Kaikki kääntyivät katsomaan Wolffista hymyillen, Tuulis sanoi samalla: "Kyllä minäkin olen tainnut alkaa pitää sinusta." Wolffis hymyili ja käveli siipien keskelle lepäämään, muutta juuri sillokn Perhis julisti: "Perillä ollaan!"

"Siis missä?" Myräkkä jatkoi.

"Taikamaassa, jos suoritatte-" Perhis keskeytti puheensa: "Montako meitä on?"

"Minä, Myräkkä, Wolffis, Salkkis, Cooksu, Hämis, sinä Perhis, Blackkis ja Tuhki, eli yhdeksän", Tuulis vastasi nopeasti.

"Hienoa, eli siis yhdeksän tehtävää, ensiksi vastaatte kumminkin kyselyyn, tehtävät liittyy taitoihinne tai muuhun teissä. Jos mokaatte, teidän on keksittävä kuinka päästä ulos, sitä ennen vietätte täällä vuorokauden vankeina. Jos onnistutte saatte taikavoimia, jotta voitte-" Perhis alkoi taas miettimään.

"Mitä te teette täällä asti?" Perhis ihmetteli hämillään.

"Tuhki on kadottanut rakkautensa tuntemisen, Myräklä tiesi, että meidän täytyy mennä mihon Tuhlista tuntuu parhaalta. Nyt haemme vain ystävyyttä", Tuulis selosti taas nopeasti.

"Hienoa eli voitte nopeuttaa matkaamistanne ja vaikka teleportata kotiinne, voitte käyttää voimia vastassa vaaroilta. Voitte myös tulla tänne tapaamaan minua. Luultavasti Hämis ja Blackksi sekä Cokksu löytää kotinne lähistöltä uuden kotinsa, mutta minä joudun jäämään tänne muiden kanssa", Perhis selitti positiivisena.

"Muten niin joudut?" Wolffis kysyi hieman tylysti.

"Se on perhojen laki, jota tulee noudattaa, saamme kyllä asua muualla kuin luolassamme, haluan vain olla joskus kuningatar eikä se saa asua elämänsä aikana muualla", Perhis kertoi.

"Tuo on huono juttu, näytä heille ystävyyttä ja sitä mitä maailman pitäis olla! Sä saat asua misäs vaan ja susta tulee kuningatar, tuo kuningatar teillä, itseasiassa tiedän hänet, kirjoitit joskus Testimadossa kuinka ilkeä ja tyly on tuo kuningatar. Susta tulee ystävyyden ja oikeudenmukaisuuden kuningatar! Sä kerroit miten hällä ei oo ystäviä, me ollaan vaikka sun apuna!" Wolffis kannusti Perhoa tekemäön siltä mikä Wolffiksesta tuntui oikeimmalta.

"Kiitos, voisin harkitakin", Perho sanoi takeltelevasti, mutta iloisesti ja vakuuttuneesti.

"Mutat eiköhän mennä sisään tätä teleoortista ystävöt hyvät", Perho muistutteli varovaisesti ja hyppäsi valkeaan teleporttiin, jossa oli vaalean liila kierre ja yummansinisiä pisteitä kierteessä. Valkeassa isassa oli myös erivörisiä pisteitä ja vaakean liila osa täplitteli joissakin kohdin. Tuulis juoksi Perhon perään, jonka perässä tuli Wolffis Hämiksen, Salkkiksen ja Cooksun kanssa, hänen perässään lepatti Blackkis, jonka takana Tuhki ja viimeisenä Myräkkä jyräsi hienot portaat, joita oli täydennetty kristalleilla. Hän päätti ottaa kaikilel kahdeksalle ystävälleen omat kristallinsa ennen teleporttiin menoa. Hän pyöri imevänä pyörremyrskynä ja nappasi Tuulikselle vihreän, itselleen sinisen, Tuhkille harmaan, Blackille pinkkimustan, Perholle kirkkaanpinkin, Wolffikselle sateenkaarisen, vaikka se piti antaa Tuulikselle hänen nimestä, mutta hänellä sekoittui ajatukset, joten hän antoi sitten molemmille sateenkaariset. Lopulta Myräkällä meni hermot ja antoi kaikilel sateenkaariset, joissa oli kimallettakin!

"Miksi valitsen eri henkilöille omat värinsä?" Hän pohti ja muuttui tavan Myräkäksi hypätessään teleporttiin.

"Noniin, tulithän sä!" Perho ilahtui nähdessään Myräkän, hän näytti huolestuneelta.

"Minun olisi pitänyt olla tarkempi ja muistaa sinun olevan myrsky, jos tie, jota pitkin voitte kulkea romahtaa putoat loppumattomaan kuiluun. Kukana ei tiedä kuoletko", Perho selitti huolensa.

"Uu, sehän olisi hauskaa! Haluaisin tietää mitä käy!" Wolffis kiinnoustui hullusti.

"EI, ei se ole!" Perho hätääntyi.

"Ymmärärn täysin Perhis", Myräkkä snaoi ja ojensi kaikille kristallinsa, ja huomasi, ettö ne olivat oikeastaan jalokiviä.

"WAU, TÄMÄ VAIHTAA VÄRIÄ!" Wolffis huusi.

"Kiitos!"

"Ei niiden pitäisi, näystäs minulle", Perho mutisi.

"Kyllä minullakin", Tuulis sanoi.

"Ja oikeastaan kaikilla", hän jatkoi. Jalokivistä heijastui valoa, ne muodostivat yhdeksän merkkiä ja niille jotkin omat merkit; Ensin prrhosen ja sydämen. Sitten Suden ja pensselin, joka maalaa sydäntä, Sitten salaman vedessä ja kartan. Sen jälkeen Lenkkarin ja salaman ja sen viereen neron henkilön, sitten keksin ja sen viereen naurua. Tuon jäkkeen Hämähäkin ja avuliaisuuden tai jonkin sen näköisen symbolin, sitten BlackPinkin keikan ja hymunaaman. Tämän jäkeen tornadon ja kilpailun viimeisimpänä muttei vähäisimpänä tuhkaa ja rakkautta.

"Luulen, että niissä ovat leidän vahvimamt voimat ja symbolit kenen se on. Mikään ei varmaan jää epäselväksi", Tuulis sanoi. Silloin symbolit yhdistyivät, siitä tuli maapallo sydämillä ja naurulal sekä omilla harrastuksilla.

"Luultavasti ystävyys", Wolffis jatkoi. Silloin symboli lensi Wolffista päin ja se meni Wolffiksen sydämeen.

"Mistä tiesit tuon?" Hämis kummasteli.

"Olen katsonut ohjelmia, joissa ooetetaan ystävyydetsä", Wolffis sanoi kireästi, hän tunsi valtavaa kipua. Hän alkoi leijua ja hön joutui valkean valopallon sisään, hän tunsi kuinka selkään kasvaa siivet ja päähän sädekehä, tai sen yläpuolelle. Sitten hän vapautui ja leinsi alas. Hänellä oli suuret siivet, mustat, mutta sulat olivat laavanotansseja, vihreät silmät ja mustaturkki. Laavan punaista karvanukkaa vatsassa ja hännässä, häntä oli valkea ja enkelin sädekehö iranssi, lutta sen hän taikoi pois. Hän oli pää oc:nsa Laavaraita! Sitten hän muuttui itsekseen, harmaaksi sudeksi ruskeilla silmillä!

"Oijoi, miksi minä?" Wolffis hätäili.

"Tuohan on AIVAN USKOMATONTA!" Hämis sanoi kadehtien.

"Sinulla on luultavasti ystövyyden voima", Tuulis sanoi.

"Saatteko te muutkin voiman?" Wolffis kysyi, Perho katsoi tätö silmiin.

"Meillä kahdella on voimat, minulla on voimat emoatian ja sinulal kaikkein vahvin, se ystävyys. Uskon teillä muilla piilevän voima, tuntekaa se!" Perho julisti. Perho alkoi itse tuntemaan hoimaa ja muuttui pinkiksi ja leijui, Wolffis tunsi voimansa myös ja alkoi leijua oranssina, hän näki kaiken, mutta tunsi kuinka silmänsä pysyivät auki valkeana. Sitten Tuulis nousi ilmaan ja hänen ymoäriillään puolestaan oli sisnistä, hänen voimansa väri yhdistyi Wolffiksen kanssa. Sitten Myräkän ympärillä musta ja Hämiksen valkea, Tuhkin harmaa ja Blackin keltainen. Salkkiksen ympärille tuli vihreää ja Cooksun ruskeaa. Kaikki värit yhdistyivät ja niistä nousi sateenkaarinen värilanksa ylöspäin siitämuodostui sateenkaarinen sydän, joka levittäytyi taikavoimalla kaikille.

"PAETKAA!" Perho huusi ja alkoi juosta ystäviensä perässä teleportille."